Vantaan Akseli

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Hautausmaan esimies muuttaa maisemaa

Vantaan Akselin sydämestä löytyvä, 76 hehtaarin kokoinen Honkanummen hautausmaa on lajissaan Helsingin seurakuntayhtymän suurin. Vanhan Porvoontien ja Lahdentien välissä, muinaisen Ancylus- järven hiekkaisella rantatasanteella sijaitseva hautausmaa on kokonsa ja keskeisen sijaintinsa vuoksi tärkeä osa Vantaan Akselia: se tarjoaa hienon vastakohdan ympäröiville teollisuus-, logistiikka- ja liikekiinteistöalueille.

Raimo Laurasvaara on työskennellyt Honkanummen hautausmaan esimiehenä kahden vuosikymmenen ajan. Hän vastaa toiminnan yleissuunnittelusta ja kehittämisestä, yhteistyöstä palveluyksikön sisällä sekä oman kustannuspaikan talousarvion laadinnasta ja seurannasta. Toimenkuvaan kuuluu myös asiakaspalvelu sekä omaisten surun kohtaaminen.

– Surun kanssa työskenteleminen ei sovi kaikille. Siihen tulee suhtautua myötäeläen, mutta sen ei saa antaa viedä mennessään. Jos tähän ei pysty, on väärällä alalla, hän toteaa.

Hautausmaan palkkalistoilla on tällä hetkellä 26 vakituista työntekijää. Kesäaikaan määrä nousee noin kahdeksaankymmeneen. Ympärivuotisia toimintayksiköitä on neljä: kappeli ja krematorio, toimisto, ruokala sekä yleisten alueiden kunnossapito. Kesäaikaan viidentenä toimintona on hoitohaudoista huolehtiminen.

Yksi maan monipuolisimmista

Laurasvaara kertoo viihtyvänsä työssään erinomaisesti. Ympäristö on kaunis ja toimenkuva monipuolinen: Honkanummesta on vuosien mittaan kehitetty yhtä maan monipuolisimmasta hautausmaasta.

– Tarjolla ovat kaikki ajateltavissa olevat hautapaikkavaihtoehdot: perinteiset sukuhaudat (arkku- ja uurnahaudat), aikuisten ja lasten muistolehdot, tuhkien sirottelualue sekä Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien yhteinen tunnustukseton hautausmaa-alue, jolla ei ole seurakuntien puolesta mitään kristillisiä symboleja. Honkanummella on myös alue, jossa kaikki haudat ovat Mekkaan päin, muistelualue syntymättömille lapsille sekä yhteismuistomerkki menneiden sukupolvien muistolle.

Kehityksen myötä myös ylipuutarhurin toimenkuva on muuttunut entistä monipuolisemmaksi. Hoidettavia asioita on tullut lisää.

– Asiakkaat ovat entistä useammin eri kulttuurista ja myös aikaisempaa aktiivisimpia yhteydenotoissaan. Sekä henkilökohtainen että sähköpostin kautta tapahtuva asiakaspalvelu on lisääntynyt; tietotekniikan kehitys on ollut melkoista myös tällä sektorilla. Krematorion kehittäminen on haaste lisääntyvien tuhkausmäärien vuoksi, ja uusien kausityöntekijöiden perehdyttäminen heidän taustojensa vuoksi. Moni ei ole tehnyt koskaan aikaisemmin fyysistä puutarhatyötä.

Maisemanhoitosuunnitelma käytäntöön

– Honkanummen hautausmaan ohittaa ja sillä käy satojatuhansia ihmisiä vuodessa. On luonnollista, että aluetta pyritään ylläpitämään sen arvoa vastaavalla tavalla, Laurasvaara toteaa.

Yksi alueen arvoa ylläpitävistä toimenpiteistä on Vantaan Akselin maisemanhoitosuunnitelman käytäntöönpano. Laurasvaara kutsuttiin vuonna 2008 maisemanhoitosuunnitelmaa ja sen toteutusta edistävään työryhmään Honkanummen hautausmaan edustajana. Työryhmä piti Honkanummea riittävän isona ja merkittävänä kohteena kyseiseen projektiin. Ylipuutarhuri oli samaa mieltä ja tarttui haasteeseen.

– Tein ehdotuksen kohennustöistä yhdessä maisema-arkkitehdin kanssa. Helsingin seurakuntayhtymä hyväksyi esityksen: hautausmaata ympäröivä vanha verkkoaita päätettiin purkaa ja korvata mustalla, hautausmaaympäristöön paremmin sopivalla metalliaidalla, hän kertoo.
Ensin uusittiin Vanhan Porvoontien puoleiset aidat, sitten Tikkurilantien puoleinen sivu Keskon varastoille asti. Vuoden 2010 aikana on vuorossa Honkanummentien puoleinen sivu. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 150 000 euroa, joten kyse on merkittävästä maisemanhoidollisesta toimenpiteestä.

Sekä suunnitelma että sen toteutus on onnistunut Laurasvaaran mukaan hyvin.

– Kaunis ja kestävä ratkaisu korostaa hautausmaan tärkeyttä ja lisää sen visuaalista arvoa. Vantaan Akselin kohdalla aita toimii suunnannäyttäjänä myös muille – esimerkiksi näyttävillä paikoilla sijaitsevien liikerakennusten raja-aitojen – muutostöille.

 

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki