
Pavin naapurissa sijaitseva Brother Finland Oy järjesti ennen VARIKKO2010-tapahtumaa kick-off -tilaisuuden asiakkaille omissa tiloissaan. Iltaa jatkettiin monen kymmenen hengen voimin Pavilla.
– Pidän alueen yritysten verkostoitumista erittäin tärkeänä. Tilaisuus oli meille lottovoitto monessakin mielessä: saimme asiakkailta todella positiivista palautetta, toimitusjohtaja John Manelius kertoi.
Asiakkaiden kanssa liikkeellä olivat myös Lemminkäinen Talo Oy:n kiinteistökehityspäällikkö Riikka Koskela, vastikään Vantaalle muuttaneen SignLinkin tomitusjohtaja Jani Hamari sekä Helsingin seudun kauppakamarin markkinointikoordinaattori Anne Latvasalo ja tapahtumakoordinaattori Vilja Byström. Nelikko kuvasi tunnelmaa rennoksi, paikkavalintaa onnistuneeksi ja ohjelmakokonaisuutta onnistuneeksi. Kynnys mennä keskustelemaan muiden alueen toimijoiden kanssa oli heidän mukaansa matala.
Metso Automation Inc:n projektijohtaja Jukka Packalén arveli tilaisuuden hakevan vielä uomiaan. Yritykset olivat hänen mielestään hyvin esillä, mutta niitä olisi saanut olla vielä enemmän.
Yrittäjyyden asialla
Sokos Hotel Flamingon myyntipäällikkö Tuovi Kovanen vakuutti Sokos Hotelsin olevan erittäin sitoutunut alueen palvelujen kehittämiseen.
– Vantaan Akseli ja koko Vantaa on yrittäjämyönteinen alue ja Varikko-teemalla brändäys hyvä asia. Ennakkotietoa olisimme toivoneet hieman aikaisemmin: tapahtumajärjestelyt tehtiin nopealla aikajänteellä.
Myös tapakouluttaja Kaarina Suonperä painotti yrittäjyyden merkitystä. Hän kehui Vantaata pääkaupunkiseudun yrittäjäystävällisimmäksi kaupungiksi ja Vantaan Yrittäjien toimintaa hyväksi ja täysipainoiseksi. Pk-yrittäjyyden ympärille rakennettuja tilaisuuksia kaivattaisiin kuitenkin enemmän.
– Maailman parhaaksi maaksi rankattu Suomi tarvitsee yrittäjyyttä ja nuori polvi rohkaisua yrittäjiksi ryhtymiseen, hän perusteli.
Tapahtuman juontaja Lasse Norres oli vilpittömän ilahtunut ja hämmästynyt ensimmäistä kertaa järjestetyn tilaisuuden saamasta suosiosta.
– Osanottajamäärä oli iloinen yllätys – vantaalaisista yrittäjistä tuntuu todellakin löytyvän me-henkeä! Ihmisistä huokui rehellinen halu tutustua toisiinsa ja kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia, hän kiitteli.










